Ajatuksia arjen turvallisuudesta

Kirjoittaja Annika Kontinaho, turvallisuuspäällikkö, KONE Hissit Oy, Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmän jäsen

Tiesitkö, että Suomessa vietettiin hiljattain paloturvallisuusviikkoa? Teemaviikon ajankohta on loistava: vuoden pimein kausi ja kylmenevä sää houkuttelee polttamaan kynttilöitä ja jouluvalot kaivetaan esiin luomaan tunnelmaa. Teemaviikko sai minut pohtimaan kodin paloturvallisuuden lisäksi arjen turvallisuutta ylipäätään.

Eräänä iltana olimme jo käyneet mieheni kanssa nukkumaan, kun kerroin testanneeni kaikki talomme palovaroittimet. Pohdiskelin innokkaana, millainen paristomalli palovaroittimissamme mahtaa olla, ja kuinka järkevää olisi varautua paristojen vaihtoon etukäteen eikä vasta sitten, kun ne alkavat ikävästi piipittää paristonvaihtoa. Mieheni tuhisi nukkuessaan (tai oli nukkuvinaan) ja käänsi kylkeä, jolloin ajattelin, että käsityksemme riskistä ja varautumisesta riskiin ei nyt ihan täysin kohtaa. Mielessäni olin jo ehdottamassa hänelle erilaisia skenaarioita pelastautumisharjoituksista kaksikerroksisessa omakotitalossamme, mutta tyydyin kääntämään omaa kylkeä ja tuhahtamaan miehelleni takaisin.

En ole aina ollut turvallisuusfanaatikko. Aloitin turvallisuustekniikan opinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa vuonna 2004 ja siitä lähtien turvallisuus on ollut ensin tärkeä osa opintojani, sitten työtäni ja tätä kautta myös arkeani. Koska työni on valtaosin siistiä sisätyötä jää varsinainen turvallinen tekeminen vapaa-ajalle. Olen se täti, joka puuttuu lasten leikkeihin hisseillä ja liukuportailla silläkin uhalla, että saan vieraiden vanhempien mutinat vasten kasvojani. Huomautan kaupan kassaneitejä tuulikaapissa rytyssä olevasta matosta ja liukkaasta lattiasta. Jäkätän vanhoja autoja ja moottoripyöriä rassaavalle kuuskymppiselle isälleni silmäsuojaimista ja liekinkestävistä vaatteista. Agilitytreeneissä mukanani kulkee aina EA-pakkaus ja kylmäpusseja siltä varalta, että joku kuitenkin nyrjäyttää nilkkansa. Eteisestämme löytyy luonnollisesti useampi pari nastakenkiä ja kymmeniä erilaisia heijastimia. Tänä vuonna joululahjatoiveena on kenttälapio autoon, sillä koskaan et voi tietää, millaiseen tilanteeseen tien päällä joudut!

Myönnän. Aina ei jaksaisi. On helppoa tuudittautua ajatukseen ”eihän nyt minulle voi sattua…” ja välttää ne mykkäkoulut läheisten kanssa. Turvallisuus on kuitenkin hyvin pienistä asioista, arjen valinnoista ja ratkaisuista kiinni. Raikkaan ilman hengittäminen lähimetsässä pitkän työpäivän jälkeen. Takkatulen ääressä istuskelu lempimusiikin soidessa taustalla. Naurunremahdukset rakkaiden ihmisten kanssa. Näiden tärkeiden asioiden takia aion jaksaa jatkossakin. Mykkäkoulun uhalla.

Annika Kontinaho

Annika Kontinaho

KONE Hissit Oy:n turvallisuuspäällikkö. Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmän jäsen. Innokas ja intohimoinen työturvallisuuden kehittäjä. Uskoo ennen kaikkea positiivisuuden voimaan, muttei epäröi käyttää kovia otteita silloin, kun ne ovat tarpeen.

----------

Tämä kirjoitus on poiminta Nolla tapaturmaa -foorumin blogista, jota pääsevät kokonaisuudessaan lukemaan vain foorumin jäsentyöpaikat. Liity mukaan!